31. heinäkuuta 2013

#vanishtesti #vanishoxiaction

Pääsin buzzaamaan Vanish- tahranpoistotuotteita. Haastoin tuotteen kolmelle eri tahralle mitä lasten vaatteista löytyi.
Tässä ennen ja jälkeen kuva pojan valkoisista farkuista ruohotahralla, joka ei ollut lähtenyt pesussa.
Ruostetahra ennen ja jälkeen, yritetty pois ensin tavallisessa pesussa.

Tytön mustikkatunika, hyvin lähti tämäkin.

26. heinäkuuta 2013

THE PÄIVÄ eli muuttopäivä!

Tänään se tapahtuu mistä ollaan saatu vain haaveilla 15kk. Vihdoinkin muuttopäivä!

Tätä onnistumisen ja ilon tunnetta ei voi edes kuvailla. Selvisin melkein 1,5 vuotta raksaleskenä kotona yksin lasten kanssa ja kovasti raksalla auttaen, kun siihen vain pystyin. Mies päivät töissä, kaikki illat ja viikonloput raksalla. Hyvä meidän iskä!
Tähän on tarvittu iso kasa työtunteja ja motivaatiota. Myös verta, hikeä ja kyyneleitä. Kyllä monta kertaa on meinannut usko loppua, tehnyt mieli luovuttaa ja myydä koko harkkokasa.
Mutta onneksi päästiin tähän asti. Ja mikä parasta, kerittiin ennen vauvaa.

Muutto 3 lapsen kanssa raskaana rv37 ei tunnu tässä kohtaan enää missään!  Nyt on pari viikkoa aikaa laittaa paikkoja kuntoon ennen kuin "uuden tuvan Jussi" tulee mukaan kuvioihin muuttamaan elämäämme.

Kiitos kaikille, jotka olette meitä auttaneet tavalla jos toisella niin raksan kanssa kuin lastenhoidossa. Kiitos myös ymmärryksestä ettei meitä ole paljon näkynyt, mutta olette itse vieraillut raksalla yms. Ehkä meille nyt palaa perusarki syksyyn mennessä.

Olen onnellinen <3

Laitan illalla tähän pari uutta kuvaa, kun tavarat alkaa olemaan paikoillaan!

Uudelle kodille <3

Kaikki vielä vaiheessa, mutta eiköhän ne nyt tule tässä tehtyä ja viimeisetkin muuttotavarat löytää omat paikkansa.







Näkymät sängystä

24. heinäkuuta 2013

www.kylpyhuonemarket.fi

Tilasimme kyseisestä firmasta 3kk sitten suihkukaapin ja poreammeen. Suihkukaappi tuli, amme ei vieläkään.
Avasimme tänään paketin ja siellä oli pikkunen yllätys!
Kaapin osat oli ihan rikki, naarmuilla ja likaisena. Oli lohjennut paloja ja likaisen rätin jälkiä. Kaappi oli käytetty ja ne on kehdannut sen lähettää meille.
Laitoin sinne mailia, että saa hakea kaappinsa, unohtaa ammetilauksemme ja palauttaa rahamme takaisin.

Tässä muutama kuva:












Sain vastauksen:
" Hei,
Laitamme täältä uuden taustaseinän tulemaan veloituksetta.
Kaapeissa on teippejä suojaamassa naarmuilta kulmissa. Tuo on tod näk rahtivaurio mikä olisi pitänyt reklamoida 14vrk:n sisällä Itellalle. Myöskin meille pitää reklamaatiot tehdä 14vrk:n aikana mikä on kuluttajasuojan antama aika. Kaupan purkuun tässä vaiheessa emme enää lähde.
Amme maksu voidaan palauttaa."

Muoks. 19.8.2013
Saimme tänään uudestaan laskunporeammeesta, vaikka olemme sen huhtikuussa maksaneet ja he lupasivat palauttaa ammerahat takaisin(joita ei ole vieläkään kuulunut).
Avasimme myös toisen suihkukaappilaatikon nyt, jossa oli kaapin pohja ja katto.
Tässä muutamia kuvia niistä:





Muoks. 11.9.2013
Ammerahat maksettiin takaisin tilille. Suihkukaapin rikkinäiset osat(eli kaikki) luvattiin lähettää uudet, niitä ei ole vielä kuulunut. Myyntiin menee heti, kun vain tulee. Eniten tarjoava saa tulla hakemaan pois, saa vielä varaosiksi rikkinäiset osat.

Muoks. 12.10
Uusi ja vanha kaappi lähtivät uudelle omistajalle. Aukasin uuden kaapin pakettia vähän. Näytti onneksi ehjältä, vaikka paketissa ei ollutkaan mitään "fylliä". Likainen kyllä oli. Vähän jäätiin miinukselle, mutta opimpahan kantapään kautta netin kautta tilaamisen riskit.

http://www.kylpyhuonemarket.fi/epages/PPO.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/07022007-1568661/Products/%22Suihkukaappi%209002%22

19. heinäkuuta 2013

16. heinäkuuta 2013

9 päivää muuttoon...

...ja kaikki on vielä vaiheessa!

En ole kerinnyt ottaa edes kuvia, kun oon yrittänyt olla muuten tehokas. Raksalla olen siivoillut ja järjestellyt paikkoja sekä kasannut kalusteita. Vuokrakämpässä kaikki on hyrskynmyrskyn, kun oon kovasti pakkaillut, pessyt tekstiilejä, myynyt tavaraa yms. 

9. päivässä pitäis vielä tehdä paljon sähköjä, alakerran listat, kalusteisiin ovet, etupihan portaat, yläkerran wc, portaisiin kaiteet ja muuta mukavaa. Onneksi putkimies tulee tekemään putkihommat loppuun, ettei sitä tarvi stressata, kunhan vain saadaan se putkimies paikalle. Lisäksi Skaalan pitäisi tulla asentamaan ulko-ovi. 

Nyt olen virallisesti jo äitiyslomalla. Kaikki lapset on syntynyt rv39, joten niin varmasti nytkin tapahtuu. Eli reilu 3vk aikaa! Väsy ja stressi on jo kovia. Toivottavasti raksalla ei tule enää yhtään takapakkia vaan kaikki menisi hyvin. 


Sain kasattua olkkarin tv-tason paikoilleen. Tässä testiryhmä testaamassa Ikean laatua. Kauankohan noita muoveja voi pitää ovien pinnassa? Suunnittelin ottavani ne pois vasta, kun lapset on täysikäisiä :)

Valmis takka odottaa vain käyttäjäänsä. Muurari laatoitti ja mä sutasin muualle Tunto Hienon.

10. heinäkuuta 2013

Neitin huone valmis

Eka huone vihdoin valmis ja kalusteetkin paikalla. Eilen huoneesta pestiin ikkunat, laitettiin verhot sekä hyllyt yms seinään. Mattoa en vielä viitsinyt lattiaan laittaa, kun muualta kuitenkin tulee vielä pölyä. 
Perjantaiksi pitäisi saada kaikki likaiset työt tehtyä, kun alakerran lattia maalataan uudestaan.

6. heinäkuuta 2013

Etupihan portaat & julkisivu

Aloitetaan pian tekemään etupihan portaita yms ja saatiin meidän ideoita ihan kuvaksi asti. Korkoero on isompi, joten portaat jatkuu vielä alas päin. Mutta hyvä hahmotelma mitä meille on tulossa suurin piirtein.

Missähän hinnoissa betoni on verrattuna terassilautaan?
Kummasta siis olisi halvempi tehdä terassit?
Etupihan portaat tulee betonista, istutusaltaat lecaharkosta. Muita ei olla vielä päätetty.