3. lokakuuta 2012

Tontti

Ollaan viimeisten 5 vuoden aikana pari kertaa etsitty uutta tonttia,
mutta ei ole löytynyt yhtään hyvää.
Pääsiäisenä 2012 ehdotin, että mitä jos rakennettais uusi talo. Mies soitti pari puhelua ja kuuli, että 1 tontti olis myynnissä ihan lähellä.
Seuraavana päivänä kävimme sitä katsomassa ja se oli sit siinä.
Heti annettiin tarjous ja parin päivän päästä meillä oli tontti.
Meillä ei turhaan jahkailla vaan teemme nopeita päätöksiä!

 
Tämä on korkea, 5000m2 kalliotontti.
        Tontin korkein kohta, 10m meren pinnasta.

Takapihaa, tähän pitäisi tulla nurmikko ensi kesänä.
Reunat jätämme metsälle. Haluan tontista mahdollisimman luonnollisen näköisen.

Tulen istuttamaan paljon vuorimäntyjä, katajia, tuijia, vuorenkilpeä, kuunliljoja, alppiruusuja, pesäkuusia yms, jotka ei erotu niin luonnosta.

Etupihalle tulee pari isoa istutusaluetta tien viereen, mistä ajetaan pihaan. Lisäksi talon etupuolelle tulee 2-3 isoa betonista istutusallasta. Takapihan terassiin haluaisin myös upottaa yhden altaan mihin tulisi suihkulähde sekä paljon kauniita ruusuja ja pioneita.

Takapihalle kallion reunalle haluaisin myös grillikatoksen/kesäkeittiön(muurattuna), mistä näkisi talolle sekä alas leikkipuistoon. Sinne tulisi grillauspaikka, savustuspönttö ja muurinpohjalättyjen teko paikka. 

Tontin perälle tulee myös puistoalue mikä on lasten leikkipaikka.
Muurataan(tietysti) sinne leikkimökki. Lisäksi tulee liukumäki, keinuja, trampoliini. Istutan norjanangervoa, keijuangervoa, marjapensaita, 1 pyören alueen perantoja mitkä kerkesin viemään vanhasta kodista. Hedelmäpuita. Lisäksi pohjoispuolelle tuuli ja näköesteeksi syreenejä ja lumipalloheisiä.

Tontin perämetsälle(1500m2) emme tee mitään. Raivataan ehkä parit puut pois edestä niin saamme sinne hienon ja korkean pulkkamäen.
Haaveena on ehkä joskus tehdä sinne kalliolle pihasauna ja haaveitahan pitää olla!




Takapihan alinkoa mihin tehdään lapsille leikkipuisto.


Alingosta talolle päin.


Takapihalta alinkoon


Etupihaa tieltä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti